keskiviikko 31. joulukuuta 2014

MustikkaShotti

Kuvassa oleva on tuplana!! Ohjeesta tulee 4 normikokosta shottia !



MustikkaShotti 

0,8-1 dl Mustikkakeittoa
8 cl Mustikkalikööriä/Vodkaa/Gallianoa ym..
n. 4 rkl Kermavaahtoa/Vaniljavaahtoa/Jätskiä

Kuumenna Mustikkakeitto.
Jaa alkoholi neljään shottilasiin.
Kaada päälle kuuma mustikkasoppa.
Koristele kermalla. Tarjoile heti!

Sweet Bacon Snacks

  HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!!!!
 Tästä ei Snacks parane, Pekonin suolaisuus yhdistettynä mausteiseen makeaan!!!


Sweet Bacon Snacks

1 pkt Pekonia
 Mustapippuria
Valkosipulisuolaa
Savustettua Paprikajauhetta
Ruokosokeria
Valkoviinietikkaa

Laita leivinpaperi uunipellille.
Ripottele leivinpaperin päälle mausteita,
sokeria ja viinietikkaa. Levitä pekonit mausteiden päälle. Toista maustaminen.
Paista 180-200 asteessa n.15-20 minuuttia, rapeiksi. Anna jäähtyä.
Nakerra kylmän oluen kera.

Perinteinen Perunasalaatti

Vielä kerkee Aatoksi tekemään, vaikka pienemmän satsin jämäperunoista!


Perinteinen Perunasalaatti

10 Keitettyä perunaa, kylminä kuorittuna ja kuutioituna
1 Omena, kuutioituna
2 Suolakurkkua, kuutioituna
1 Sipuli hienonnettuna
2dl Kermaa, vaahdota
150-200 g Majoneesia
(1 tl sokeria)
2 rkl Etikkaa
1 Kananmuna, keitettynä ja hienonnettuna
1-2 rkl Sinappia
Valkopippuria
Mustaapippuria
Suolaa
Mahdollisesti suolakurkunlientä


Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna maustua.

tiistai 30. joulukuuta 2014

Balkansalaatti

Ihana "Mättö" salaatti  Nakkejen kaveriksi ! Meidän kestosuosikki joka Kemuissa !


 Balkansalaatti

200g Makaronia
1 Omena, kuutioina
1 Suolakurkku, kuutioina
n.10 cm Purjoa, hienonnettuna
n.300 g Balkanmakkaraa, kuutioituna
1 pss Herne/Maissi/Paprikaa
1 prk Kermaviiliä
n. 1dl Majoneesia
1 rkl Sinappia
1-2 rkl Suolakurkun lientä
Paprikajauhetta
Sitruunapippuria
Mustaapippuria
Chilijauhetta
Suolaa
Valkosipulijauhetta ym..
Yrttejä

Keitä makaronit ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna tekeytyä muutama tunti ja tarkista maku jos tuntuu liian kuivalta lisää suolakurkun lientä tai kermaviiliä/majoneesia, välillä makaronisalaatti "imaisee" kosteutta runsaammin..
Tämän salaatin voi tehdä jo vuorokautta ennen tarjoilua.

NAM Soosia ja Grillattuja Lihavartaita

Kesänmakuja Pakkasellakin !
 
NAM Soosia ja Grillattuja Lihavartaita

NAM soosi

2 rkl Soijaa
1 rkl Oliiviöljyä
1 rkl Rypsiöljyä
1 tl  Valkoviinietikkaa
1-2 rkl Limeä tai Sitruunaa
1 Chili siivuina siemenineen
1-2 Valkosipulinkynttä siivuina
2 cm Inkivääriä, hakattuna
0,5-1 tl Suolaa
0,5-1 tl Mustapippuria
0,5 dl tuoreita Oreganon lehtiä ja kukintoja hakattuna

Sekoita kaikki keskenään! Anna tekeytyä muutama tunti.

Ihanan "ronski" Vinaigrette/Mausteliemi, grillatulle lihalle, susheille, nuudeleille.... Seuraavana päivänä "suht" tujua !!


Vartaat

Nauta
500 g Naudan Ulkofilettä
Mustapippuria
Suolaa
Öljyä

Possu
500g Porsaan kylkeä siivuina
Grillausmaustetta
Öljyä

Poista fileestä kalvot, siivuta ja mausta lihat kauttaaltaan. Tikuta "ässän" mallisesti vartaisiin. Voitele öljyllä. Grillaa kuumassa grillissä, jätä naudat mediumeiksi.


Mozzarella Salaatti
Salaattia
Kurkkua
Tomaattia
Punasipulia
Paprikaa
Limeä
Sitruunaa
Mozzarellaa revittynä
Mustaapippuria
Suolaa
Oliiviöljyä

Kasaa kerroksittain laakealle lautaselle.

Salaatin ja Vartaiden seuraksi sopii loistavasti Valkosipuliset Cheddar Perunat..

maanantai 29. joulukuuta 2014

YrttiPrumppa eli koti Bonjouri

YrttiPrumppa eli koti Bonjouri

250g Rahkaa
400 g Levitettä, mielellään voin makuista
2-4 Valkosipulin kynttä murskattuna
1-2 dl Yrttejä hienonnettuna
(Ruohosipulia, Persilijaa, Basilikaa.....ym...)
Paprikajauhetta
Mustaapippuria
Suolaa
Tujaus sitruunaa


Vatkaa kaikki kuohkeaksi sähkövatkaimella. Tarkista maku!
Mikäli käytät "kovempaa" levitettä massa jähmettyy enemmän jääkaapissa joten ota aikaisempaan huoneenlämpöön pehmenemään ennen tarjoilua.

Itsetehty Levite on POP!
Makua on helppoa vaihdella, voit vaikka jakaa satsin muutamaan osaan ja maustaa vaikka toisen chilillä ja toisen valkosipulilla sekä Pestolla!

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Oopperaleivät

Oopperaleivät

Paahtoleipää
Sinappia
Ketsuppia
Sipulia, hakattuna
Kurkkusalaattia tai suolakurkkuhakkelusta
Jauhelihapihvi
Kananmuna paistettuna, valuvalla häränsilmällä
Suolaa
Mustapippuria

Paahda leipä, laita pinnalle sinappia, ketsuppia, suolakurkkua ja raakaa sipulia. Nosta päälle kuuma jauhelihapihvi ja paista muna pinnalle, mausta muna suolalla sekä pippurilla.




 Jauhelihapihvit 4-6 kpl

400 g Paistijauhelihaa ( tai Hirveä, Nautaa ym..)
0,5-1 dl Korppujauhoja
1-2 dl Kermaa
1 Munaa
1 Sipuli
1 dl Vettä
0,5 tl Maustepippuria
0,5 tl Mustapippuria
1/4 tl Valkopippuria
0,5-1 tl Paprikajauhetta
1-2 tl Suolaa
1 tl Soijaa
1 tl Dijon sinappia
1 tl Grillausmaustetta
2 Valkosipulin kynttä
Voita

Turvota korppujauhot kermassa, sekoita "klöntit" pois, lisää muna. Hauduta hienonnetut sipulit voissa, lisää 1 dl vettä ja mausteet. Anna hautua hetki niin että puolet nesteestä kiehuu kasaan. Lisää hienonnettu valkosipuli. Yhdistä kaikki sekaisin ja sekoita tovi. Paista koepihvi ja tarkista maku. Muotoile kostutetuin käsin ja paista pihvit miedolla lämmöllä voissa.

perjantai 26. joulukuuta 2014

Läskilaatikko

Läskilaatikko

400 g Porsaan kylkeä (kastikesiivuja)
6-8 Perunaa
1-2 Porkkanaa
200 g Lanttua
1 iso Sipuli
5-6 Valkosipulin kynttä
Savupaprikaa  jauhetta
Mustapippuria
Suolaa

Liemi
n. 1 l Vettä
1 Lihaliemikuutio
2 rkl Vegetamaustetta tai 1 Kasvisliemikuutio
2 rkl Sinappia
1 laakerinlehti

Kuori ja siivuta kaikki kasvikset ja kuutioi sipuli. Pätki kylkisiivut ja paista pannulla rapeiksi, mausta pippurilla, suolalla, paprikalla ja pippurilla, paista sipulit myös possun rasvassa. Kasaa kaikki ainekset kerroksittain vuokaan. Tee pannulla liemi. Kaada liemiseosta vuokaan kunnes ainekset peittyvät.
Paista 200 asteessa n.2 tuntia, laske lämpöä mikäli tummuu liikaa.
Tarjoile etikkapunajuurien ja suolakurkun kera.
Käristä lihat ja sipulit.

Kokoa aiekset kerroksittain.

Lisää lopuksi liemi.

torstai 25. joulukuuta 2014

Yökyöpelin Sydän


Yökyöpelin Sydän

Paahtoleipää
Oliiviöljyä
Suolalihaa/Salamia/Kebabbia/Pekonia/Pulled Porkkia/Tonnikalaa ym.. silppuna..
Sipulia
Herkkusieniä
Voita
Öljyä
Mustapippuria
Suolaa
Cheddaria siivuina, 2/leipä
Jalopenoja
Suolakurkkua

Freesaa sienet ja sipulit voissa, mausta pippurilla ja suolalla.
Sipaise paahdetun leivän pintaan oliiviöljyä, laita seuraavaksi lihasilppu.
Tee sieni-sipuliseoksesta kekoja pannulla,  laita hetkeksi juusto sulamaan kekojen päälle.
Kunnes  juusto lähtee valumaan,  nosta keko leivälle, lisää pinnalle jalopenojen  lisäksi suolakurkkuja.
Lohturuokaa....

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Valkosuklaa Glögikakku

Valkosuklaa Glögikakku

pohja
180 g    piparkakkuja
75 g      voita
1 rkl      kahvia
Täyte
2 dl       kuohukermaa
250 g    maitorahkaa
130 g    valkoista suklaata
0,5 dl    sokeria
1 tl        vaniljasokeria
3            liivatelehteä
2 rkl      kiehuvaa glögiä
päälle
3 dl       punaista glögiä
2 dl       hyytelösokeria
(tippa punaista väriä)

Laita halkaisijaltaan 24 cm:n irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja suihkuta vuokasprayta reunoille.  (Näin saat kakun nätisti sörkkimättä irti :) )
Hienonna piparkakut. Lisää sula voi ja kahvi. Painele seos vuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin.
Pane liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.
Vaahdota kerma. Sulata valkosuklaa ja sekoita se hieman jäähtyneenä kermavaahdon joukkoon. Lisää maitorahka ja sokeri.
Purista pehmenneet liivatelehdet vedestä ja liota ne tilkkaan kiehuvaa vettä. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon. Sekoita hyvin.
Levitä täyte vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia.
Kiehauta ja lisää hyytelösokeri ja kuumenna uudelleen kiehuvaksi.
Lusikoi glögikiille  päälle. Anna kakun hyytyä jääkaapissa n.30 min.

maanantai 22. joulukuuta 2014

Banaani Parfait


Ihana ja helppo jälkkäri joka odottaa pakkasessa sopivaa hetkeä...




Banaani Parfait n.1 l

6 Keltuaista
1 dl Sokeria
3 dl Kermaa
n. 1rkl Banaanilikööriä
1 1/2 tl Banaaniaromia ( annostus pullossa 1-2 tl /kg, tarkista pullon ohje, aromeissa on eroja)
1-2 tl Vaniljasokeria
n.50 g Tummaa suklaata rouhittuna
Keltaista elintarvikeväriä

Vaahdota keltuaiset ja sokeri omassa kulhossa. Vaahdota myös kerma erikseen. Yhdistä vaahdot ja loput ainekset, värjää keltaisella värillä kauniin keltaiseksi. Pakasta massa vaikka kuivakakkuvuoassa tai kätevästi käy myös tyhjä maitotölkki josta saa leikattua hyvin siivuja läpi tölkin sahalaitaisella vetsellä sopivan määrän, muistaa poistaa vaan pahvireunan ennen syöntiä ....

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Imellytetty Perunalaatikko

Imellytetty Perunalaatikko

1 kg Perunoita, kuorittuja
1 dl Vehnäjauhoja
6 dl Maitoa
50 g Voisulaa
2 tl Suolaa
1/4 tl Muskottipähkinää
Keitä ja soseuta perunat, lisää joukkoon jauhot ja seisota lämpimässä yön yli, välillä sekoittaen.
Lisää loput aineet perunoiden sekaan, tarkista maku. Kaada seos voideltuun  isoon uunivuokaan, koska seos kuohuu melkoisesti paiston aikana.
Paista 2-3 tuntia 150 asteessa.

Lasimestarin silli

Lasimestarin silli

2-3 silliä tai
4-6 sillifilettä
1 porkkana
1 iso punasipuli
1 tl kokonaisia maustepippuria
2 laakerinlehteä
1 tl sinapinsiemeniä
pieni pala piparjuurta
pieni pala inkivääriä

Liemi
2 dl vettä
1 dl väkiviinaetikkaa
1/2-1 dl sokeria

Puhdista  sillit. Huuhdo kalat kylmässä vedessä ja
liota sen jälkeen muutama tunti kylmässä vedessä.
Liotusaika riippuu kalojen suolaisuudesta.
Viipaloi sillit parin senttimetrin viipaleiksi selkäruotoineen.
Jos käytät valmiita fileitä, viipaloi ne.
Lado lasitölkkiin kerroksittain sillipalat, viipaloitu
porkkana, renkaiksi leikattu sipuli, piparjuuri- sekä
inkiväärilastut ja mausteet. Kaada päälle kylmä
kiehautettu liemi. Ellei liemi riitä, keitä sitä lisää.
Anna maustua viileässä 2-3 päivää ennen tarjoamista.

Sallatti eli Rosolli

Sallatti eli Rosolli

n.5 Punajuurta
6-7 Porkkanaa
1 Sipuli
Suolaa

Keitä pestyt punajuuret ja porkkanat n. 1h kunnes punajuuri tuntuu melkein kypsältä, kaada vesi pois ja laita jääkylmää vettä tilalle, vaihda muutaman kerran, näin punajuuri kypsyys hyvin loppuun.
(Äitini on aina tehnyt näin, niin minäkin teen ). Jäähdyttyä kaada vesi pois. Kuori ja kuutioi. Lisää joukkoon hienonnettu sipuli. Mausta halutessasi suolalla, minä maustan..

Äärettömän hyvää muuten voilla voidellun paahdetun ruisleivän päällä ja pikku pintasuola tietenkin...


Bataattilaatikko

Bataattilaatikko

1000 g  Bataattia
n. 2 dl Kermaa
1 dl Korppujauhoja
1 Muna
50 g  Voita
2 tl Suolaa
1/4 tl Valkopippuria
1/4 tl Muskottipähkinää
1/4 tl Inkivääriä

Pinnalle
2 rkl Korppujauhoja
2 rkl Voita

Kuori ja lohko bataatit. Keitä palat kypsiksi. Soseuta bataatit. Lisää loput aineet ja vatkaa seos vatkaimella kuohkeaksi. Tarkista maku.
Kumoa seos voideltuun uunivuokaan. Tee"aaltoja"  pintaan lusikalla. Ripottele vielä korppujauhoja ja voita pinnalle.
Paista 150-asteessa noin 2 tuntia.



lauantai 20. joulukuuta 2014

Anopin Lanttuloora

Anopin Lanttuloora

2 l Lanttukuutioita (2,5 kg kuorimattomia)
1 tl Suolaa
2 l Vettä

Keitä kypsiksi ja survo soseeksi (perunalumiraudalla saa hyvin..).

1-2 dl Kermaa
1/2 dl Korppujauhoja
1-2 tl Suolaa
1/4 tl Muskottia
1-2 Munaa
0,5-1 dl Siirappia
n.50 g Voita

Pinnalle

Korppujauhoja
Voita
Siirappia

Lisää loput aineet "lanttumuusiin", maistele. Ohenna tarvittaessa keitinliemellä.
Kaada voideltuun vuokaan, kuvioi pinta lusikalla, lisää pinnalle korppujauhoja, siirappia ja voita.
Paista 175 asteessa n.2 tuntia.

perjantai 19. joulukuuta 2014

Lihapullat

Lihapullat

(n. 120 kpl pieniä, ohjetta voi pienentää meikä vähän innostui...)

800 g Peuran paistijauhelihaa
( tai Hirveä, Nautaa ym..)
400 Sika-Nauta jauhelihaa
2,5 dl Korppujauhoja
2,5 dl Kermaa
2 Munaa
2-3 Sipulia
2 dl Vettä
1 tl Maustepippuria
0,5-1 tl Mustapippuria
1/2 tl Valkopippuria
2 tl Paprikajauhetta
1-2 tl Suolaa
1 rkl Soijaa
2 tl Dijon sinappia
1 rkl Grillausmaustetta
(Kaikkien sääntöjen vastaisesti..)
3 Valkosipulin kynttä
Voita

Turvota korppujauhot kermassa, sekoita "klöntit" pois, lisää munat. Hauduta hienonnetut sipulit voissa, lisää 2 dl vettä ja mausteet. Anna hautua hetki niin että puolet nesteestä kiehuu kasaan. Lisää hienonnettu valkosipuli. Yhdistä kaikki aineet sekaisin ja sekoita tovi.
Paista koepulla ja tarkista maku. Pyörittele pullat
kostutetuin käsin ja paista miedolla lämmöllä voissa.

Suutarinlohi

Suutarinlohi

Jouluversio tuoreista silakoista, perinteisesti Suutarinlohi valmistetaan suolasilakoista mutta onnistuu vallan mainiosti myös tuoreesta Silakasta. Ohjeita on varmasti yhtä monta kuin tekijöitäkin, meillä on tapana tehdä tälläinen versio jouluisin ja kesällä tulee tehtyä pelkällä keltasipulilla, tillillä ja maustepippurilla, joulupöytään on kiva tehdä värikkäämpi! Liemen määrä vaihtelee kipan muodosta riippuen, sen verran on hyvä että "aarteet" peittyvät...

n.500g Silakkafileitä
tai vajaa 1 kg pyöreitä -> perkaa
1 Punasipuli, renkaina
1 Keltasipuli, renkaina
nippu Tilliä (Mökkipaniikissa laitettu kuivaakin tilliä, on OK!)
1-2 tl Roseepippureita
1-2 Laakerinlehtiä
1-2 tl Maustepippureita, hienonna morttelissa
n.1dl Karkeaa suolaa (n.1rkl joka kerrokseen)
Liemi
2 dl Etikkaa
6 dl Vettä
n.2tl Sokeria (voi laittaa runsaammin, meillä näin)

Lado kerroksittain silakkafileitä ja sipulirenkaita joille rosautat suolaa, maustepippuria ja tilliä.
Toista kerroksia ja laita päällimmäiseen kerrokseen roseepippurit ja  laakerinlehdet. Valmista liemi sekoittamalla ainekset keskenään, kaada kalojen päälle niin paljon että peittyät. Anna tekeytyä vuorokausi.
TIP TAP !!

torstai 18. joulukuuta 2014

Graavisuola Kalakaverille

Graavisuola Kalakaverille

2,5 dl  Karkeaa Suolaa
1,5 rkl Roseepippureita
2 rkl    Kuivattua Tilliä
1 1/2 tl Sitruunapippuria
 

Riko Roseepippureita hieman morttelissa
lisää loput ja "murjo" hetki.
Valmista purkitettavaksi !!

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Pullataikina

Pullataikina n.40 kpl

Peruspullataikina
200 g Voita
5 dl Täysmaitoa
50 g Hiivaa/2 pss
kuivahiivaa
2 dl Sokeria
1 rkl Vaniljasokeria
2 rkl Kardemummaa
2 tl Suolaa
n. 15 dl Vehnäjauhoja


Sulata voi. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murenna joukkoon hiiva. Sekoita, kunnes hiiva on liuennut.(Jos käytät kuivahiivaa sekoita se jauhojen joukkoon)
Sekoita maitoon sokerit, kardemumma ja suola. Lisää noin puolet jauhoista desilitra kerrallaan ja vatkaa taikinaa hetken aikaa. Sekoita taikinaan vähitellen loput jauhoista kädellä tai koneella  vaivaten. Lisää loppuvaiheessa voisula. Alusta taikinaa, kunnes se on kimmoisaa ja irtoaa kulhon reunoista, lisää tarvittaessa jauhoja.
Peitä taikinakulho liinalla ja kohota lämpimässä paikassa noin 30 minuuttia.
Leivo taikinasta haluamasi mallisia pullia, tai pitkoja.
Anna pullien kohota liinalla peitettynä vähintään 30 minuuttia, mielellään kauemmin.
Voitele munalla ja ripottele pinnalle raesokeria.
Paista 200 asteessa pullien koosta riippuen 8-12 minuuttia.

Variaatioita,

Korvapuustit n.40 kpl

1 annos peruspullataikinaa
Täyte
80 g Voita
1 dl Sokeria
2 rkl Kanelia
Kaulitse isoksi suorakaiteen malliseksi levyksi,  voitele pehmeällä voilla, ripottele kaneli-sokeri väliin ja rullaa pitkältä sivulta pötköksi, voit tehdä myös kahdessa erässä. Leikkaa vinottain siivuiksi ja paina peukaloilla kärjet alas. Kohota, voitele munalla ja ripottele raesokeria. Paista 225 asteessa n. 12 min.

Voisilmäpullat n. 40 kpl

1 annos peruspullataikinaa
Täyte
150 g Voita
1 dl Sokeria
1 rkl Vaniljasokeria
Voitele kohonneet perus pullat munalla, paina keskelle kuoppa, laita nokare voita ja sokeriseosta pinnalle. Paista 225 asteessa n.10 min.

Kanelikierteet n. 40 kpl

1 annos peruspullataikinaa
Täyte
80 g Voita
1 dl Sokeria
2 rkl Kanelia
Kaulitse isoksi suorakaiteen malliseksi levyksi,  voitele pehmeällä voilla, ripottele kaneli-sokeri kauttaaltaan. Taita taikina pitkltä sivulta kaksinkerroin ja kaulitse hieman. Leikkaa n. 40:neksi suikaleeksi, kieritä suikalee kierteeksi ja tee solmu.Laita paperivuokiin solmu alaspäin. Kohota, voitele munalla ja ripottele raesokeria. Paista 225 asteessa n. 12 min.






tiistai 16. joulukuuta 2014

Riimiliha

Riimiliha

n. 500g Naudan ulkofilettä
tai sisäpaistia
2 rkl öljyä
1 rkl Mustapippuria
1 rkl Roseepippuria
1 tl Valkopippuria
1 rkl Katajanmarjoja
1 rkl Sinapinsiemeniä
1 tl   Valkoviinietikkaa
1/2 dl Merisuolaa
1 rkl Sokeria

Tee morttelissa mausteista ja öljystä seos ja hiero mausteseos kalvoista putsatun lihan pintaan.
Laita liha pussissa jääkaappiin maustumaan vuorokaudeksi ja
pakasta sen jälkeen. Leikkaa kohmeisesta lihasta
paperin ohuita siivuja ja nauti!

Sopii hyvin graavin kalan tapaan juhlapöytään tai vaikka
kesällä smetanakastikkeen ja uusien perunoiden kera!!


Smetanakastike Riimilihalle

1 prk Smetanaa
1/2 dl Ruohosipulia
1/4 tl Suolaa
1 tl Sokeria
1rkl Dijon sinappia
Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna maustua n.30 min.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Chorizo rulla

Chorizo rulla, taivaallinen Tapas

100 g Chorizoa siivuina
150 g Valkosipuli tuorejuustoa
1-2 siivua Cheddaria sulatejuustona
1-2 rkl Pestoa
Mustapippuria

Levitä Chorizo siivut tuorekelmun päälle suorakaiteen mallisesti (itselläni tuli siivuja 3*7). Levitä tuorejuustoa kauttaaltaan päälle, leikkaa cheddarin siivusta sentin pötköjä ja levitä ne siihen reunaan josta aloitat rullan rullaamisen, levitä myös pestosta juuston päälle raita. Pyöräytä myös mustapippuria myllystä ympäriinsä. Rullaa kelmun avulla tiukaksi rullaksi ja vie pakkaseen, anna olla vähintään tunti ennen leikkaamista, voit myös tehdä pötkön hyvissä ajoin pakkaseen "hätävaraksi" herkutteluun, anna tässä tapauksessa sulaa n.30 min. ennen leikkaamista. Pirskottele pinnalle oliiviöljyä. Voit myös leikata siivuja hapankorpulle tai vaikka ruokaisan salaatin päälle..ym...

Venäläinen Sienisalaatti

Venäläinen Sienisalaatti

Sopii hyvin Joulupöytään, blineille, rukiisen leivän päälle ym....
Mikäli et ole niin onnekas että kellaristasi löytyy omia suolasieniä,
voit korvata ne esim."sauvon" sienikuutio purkilla, niitä
 ei tarvitse liottaa.

160 g Suolasieniä, liota mutta jätä suolaisiksi
1/2 tai pieni (n.30g) Punasipuli
0,5 tl Suolaa, mikäli käytät suolasieniä maista
ensin ennen kuin lisäät suolaa
1/5 tl Valkopippuria
0,5 tl Mustapippuria
0,5-1 tl Etikkaa
1 tl Oljyä
1/2 tl Sokeria

Hienonna sienet ja sipuli. Sekoita kaikki ainekset keskenään,
ohje on vähän "viitteellinen", joten maistele kun valmistat.
Anna tekeytyä vähintään tunti ja tarkista maku.

perjantai 12. joulukuuta 2014

Valkosipuli Etanat Auralla

Tämä "pommi" rauhoittaa hetkeksi Jouluhössötyksen !


Valkosipuli Etanat Auralla

2-3 pannua 6 reikäsiä

1 prk  Etanoita
100 g Voita, pehmeää
4-5     Valkosipulinkynttä, hienonnettua
0,5 dl  Persilijaa, hienonnettua
1 rkl   Sitruunanmehua
           Suolaa
           Mustapippuria
n.80g  Aurajuustoa, muruina
loraus Oliiviöljyä pinnalle

Liota etanoita kylmässä vedessä vaihtaen vettä välillä n.10-20 min
ja purista kuivaksi. (näin saat mahdolliset hiekat ja tölkin maun pois :) )
Sekoita voi, valkosipuli, persilja, sitruuna, suola ja pippuri keskenään,
 lisää etanat ja sekoita hieman, jaa "etanavoi" pannuille, laita pinnalle
 aurajuusto ja pieni loraus oliiviöljyä. Paista 250 asteessa 8-12 min.
 Ota heti ulos kun pinta kuohuu kunnolla ja alkaa ruskistua, älä paista
 liikaa ettei etanat muutu "purkaksi" :)
Tarjoilu rapean patongin ja sitruunalohkon kera!!!!!! Nam!!!

torstai 11. joulukuuta 2014

Kostea Rommikakku

Tämä kuivakakku ei todellakaan ole kuiva, syynä rommikostutus !

Kostea rommikakku
1 (n.1.2l) iso tai 2 pientä kakkua

3 munaa
3 dl sokeria
1,5 dl kermaa
1,5 dl voisulaa (n.135 g)
2 tl leivinjauhetta
1 tl pomeranssinkuorta
3 dl vehnäjauhoja

Kostutus vaihtoehto 1
1 dl sokeria
1 dl kermaa
1-2 tl rommiesanssia

Kostutus vaihtoehto 2
1/5 dl tummaa rommia
1,75 dl kermaa
0,5 dl sokeria

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sen jälkeen kerma ja voisula. Paista voidellussa ja korppujauhotetussa kuivakakkuvuoassa 175 asteessa n. 40-50 min. Kokeile kypsyys tikulla.
N. 5 minuuttia ennen kuin kakku on kypsä pistä kattilaan kostutusliemi, keitä kiehuvaksi...
Kun otat kakun uunista, kippaa kakku irti ja laita takaisin vuokaan. Pistele kakkuun useita reikiä vaikka grillivartaalla ja kaada rommiseos kuumana kuumaan kakkuun kaikki pikku hiljaa, anna kakun olla vuoassa koko ajan huoneenlämmössä kunnes kostutus on kaikki imeytynyt. Vie kakku kylmään ainakin seuraavaan päivään.

Ripottele päälle joko tomusokeria tai sulata valkosuklaata päälle...
Kakku säilytetään jääkaapissa jotta kosteus säilyy...


tiistai 9. joulukuuta 2014

Herrasväen pikkuleivät

Vielä kerkee väkertämään maistuvan lahjan.
Näissä maistuu ja tuoksuu Lapsuuden joulu! 


Herrasväen pikkuleivät n.30 kpl

Taikina:
200 g voita
1 ½ dl sokeria
1 muna
4 ½ dl vehnäjauhjoa
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
400 g vadelmamarmeladia

Pinnalle:
siro erikoishienoa sokeria

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon muna. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää seos muutamassa erässä taikinaan. Anna taikinan jähmettyä jääkaapissa vähintään tunnin ajan.
Kauli taikina jauhoja apuna käyttäen ohueksi levyksi. Ota ympyrämuotilla kuvioita. Nosta pellille leivinpaperin päälle.
Paista 200 asteessa noin 7 minuuttia. Anna jäähtyä.
Pursota pikkuleipien päälle marmeladia ja paina toinen pikkuleipä kanneksi. Pyörittele sokerissa. Säilytä ilmatiiviissä purkissa.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Suklaamousse Mariannevaahdolla ja Vadelmilla

Ihana jälkkäri jonka voi tehdä vaikka jo edellisenä päivänä!


Suklaamousse Mariannevaahdolla ja Vadelmilla

n.10,5 dl vaahtoja yhteensä, tein 9kpl 1,2 dl annosta

2 Munaa
90g Tummaa suklaata
2 dl Kuohukermaa
1 dl Mariannemurskaa
6 Vadelmaa jokaiseen pohjalle
1 Vadelma jokaiseen koristeeksi

Sulata suklaa vesihauteessa. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Kun suklaa on haaleaa, lisää siihen keltuaiset, kaikki kerralla ja sekoita. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, samoin kerma, eri kulhossa. Sekoita valkuaisvaahto suklaaseokseen, lisää lopuksi  puolet kermavaahdosta ja sekoita varovasti tasaiseksi.
Sekoita mariannemurska loppuun kermavaahtoon.
Annostele maljoihin pohjalle vadelmia ja kerroksittain vuorotellen suklaamoussea ja marianne-kermavaahtoa. Koristele vadelmilla. Laita kylmään tekeytymään noin 30 minuutiksi.

perjantai 5. joulukuuta 2014

Carpaccio Dijon-kastikkeella


"Vampyyrin märkä päiväuni"

Carpaccio Dijon-kastikkeella 4-6.lle

500 g Sisäfilettä, nautaa, hirveä, poroa, hevosta ym...

Dijonkastike
3/4 dl Majoneesia
1/2    Sitruunan mehua
1,5 tl Dijon sinappia
2rkl   Parmesaania raasteena
Pari tippaa Worcester kastiketta
Mustapippuria
Suolaa
Kaikki sekaisin.

Rucolaa
Viinisuolaheinää
Parmesaania
Mustapippuria
Suolaa
Sitruunanmehua
Oliiviöljyä

Putsaa liha kalvoista ja kääri tiukasti kelmuun, laita pakastimeen noin tunniksi.
Tee sillä aikaa kastike maustumaan.
Leikkaa lihasta niin ohuita siivuja kuin pystyt, vahvempia voi hieman taputella ohuemmiksi tarvittaessa.
Rouhi lautasille mustaapippuria ja sekä suolaa myllystä tai sormisuolaa ympäriinsä. Pirskottele oliiviölyä ja sitruunaa myös lautasille lihojen alle. Levitä lihat lautasille ja toista sama maustaminen vielä pintaan. Jaa rucolaa ja viinisuolaheinää lihojen päälle ja kastiketta "pisaroina". Varaa tarjolle myös pippuria ja suolaa.

torstai 4. joulukuuta 2014

Salaatti Tortillat

IIIIK!!!!! Nää on ihania!!!!!!! Salaatti ja "Mättö" käsikädessä !!!!!!!!


Salaatti Tortillat

500g  Paistijauhelihaa
          Sipuli
2-4     Valkosipulin kynttä
Paista ja mausta todella maukkaaksi, ehkä jopa vähän yli!

Rapeaa cosmopolitan tai romaine salaatin lehtiä, "pesämäisiä", huuhdo.
1 tlk     Maissia, jääkaappikylmä
n.1 dl   Retiisejä, siivuta ja laita tarjoiluun asti jääkylmään veteen, valuta.
1          Punasipuli, renkaina
1 prk    Raskankermaa
            Valkosipuli, murskaa
            Makeaa chilikastiketta
            Turkinpippureita
            Jalopenoja
 Täytä kuten tacot..



tiistai 2. joulukuuta 2014

Seljankaa ja Valkosipuli-Yrtti Juustosarvia

Soppaa pakkaskeleihin ja pikaisia valkosipuli-yrtti juustosarvia....


Seljanka "Riga" 4.lle

1 pkt      Pekonia, suikale
1            Porkkana, suikale
1            Sellerinvarsi, siivu
1            Suolakurkku, suikale
1            Sipuli, suikale
4            Valkosipulinkynttä, siivu
n. 100 g Kaalia, suikale
tai 2 dl   Hapankaalia
2-3 rk l  Voita
1 prk      Tomaattipyrettä
n.1 l       Vettä
1/2         Kanaliemikuutio
1/2         Lihaliemikuutio
1/2         Kasvisliemikuutio
2 rkl       Sitruunanmehua
2-3 rkl    Suolakurkun lientä
0,5-1 tl   Timjamia
0,5-1 tl   Oregnoa
Mustapippuria
Tapascoa
Oliiviöljyä

Paista kuutioidut pekonit kauniin ruskeiksi, kuullota pekonin rasvassa ja voissa kasviksia hetken, lisää tomaattipyre, pyörittele hetki ja lisää loput ainekset. Anna hautua noin 30 min. tarkista maku. Lisää makuja että saat mausta mukavan mausteisen, hieman tulinen ja hapanimelä, nenästä pitää valua tippa tätä syödessä :)
Tarjoiluun sitruunan siivuja, smetanaa, tuoretta leipää....
















                            Valkosipulia, yrttejä, juustoa....





Juustosarvet
3 1/2 dl   Vehnäjauhoja
2 dl          Juustoraastetta
2 1/2 tl     Leivinjauhetta
1/2-1 t l   Suolaa
50 g         Voita, sulana
2 dl          Kermaviiliä

Perustäyte:
1              Muna
2 dl          Juustoraastetta

Lisätäyte vaihtoehto munajuustoseoksen joukkoon, tällä kertaa laitoin valkosipulia ja yrttejä
0,5 tl        Suolaa
2              Valkosipulinkynttä, murskattuna
0,5-1 dl    Yrttejä hienonnettuna (persilijaa, ruohosipulia ym...)

Tai
Munajuustoseos + 1 dl pestoa
Tai
Munajuustoseos + 1 dl tapenadea
Tai
Munajuustoseos + kinkunsiivu/salamia ja juustona emmentalia
Tai
Munajuustoseos + Pepperonia ja paprikasuikaleita
Tai
Munajuustoseos + Tilliä ja kylmäsavulohta
Tai
Munajuustoseoksen juuston vaihtaa Aurajuustoon/Mustapekkaan/Mozzarellaan...ym...

Tai mitä ikinä keksit :)

Voiteluun: munaa

Pinnalle: juustoraastetta tai sesaminsiemeniä

Sekoita vehnäjauhot, juustoraaste, suola ja leivinjauhe kulhossa.
Lisää joukkoon rasva ja kermaviili. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.
Jaa taikina kahteen osaan. Pyöritä palat palloiksi.
Kauli pallot ohuiksi pyöreiksi levyiksi.
Jaa levyt 6-8 yhtä suureen osaan kolmioiksi.
Sekoita täytteen aineet taikinakulhossa.
Jaa täyte kolmioiden leveään päähän.
Rullaa kolmiot sarviksi leveästä päästä alkaen.
Voitele sarvet munalla ja ripota päälle juustoraastetta tai siemeniä.
Paista 225 asteessa n.15 minuuttia.
Tarjoa lämpiminä.

maanantai 1. joulukuuta 2014

Tacomauste ja Makea Chilikastike, vaikka lahjaksi...

Vaikka Ruokalahjaksi Vink...Vink...


Tacomauste (0,7 dl)

2 tl   Chilijauhetta
1 tl   Valkosipulijauhetta
1 tl   Sipulijauhettaa
1/2 tl Valkopippuria
1 tl   Currya
2 tl   Paprikajauhetta
2 tl   Juustokuminaa
1 tl   Savustettua paprikajauhetta
1 tl   Oreganoa
2 tl   Mustapippuria
1 tl   Sitruunapippuria
2 tl   Suolaa

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja
laita ilmatiiviiseen purkkiin!
Etikettiin annostus 1-2 rkl/400g lihaa,
kanaa tai kalaa, sopii myös kasviksille.


Makea Chilikastike (n. 5 dl)

6 isoa Valkosipulinkynttä
4 pun. Chilipalkoa siemenineen
2½ dl  Sokeria
3 dl   Vettä
1¼ dl  Valkoviinietikkaa
1 rkl  Suolaa
1½ rkl Maissitärkkelystä
3 rkl  Vettä
0,5 tl Atamonia
lisäksi:
puhdas noin 5 dl:n vetoinen lasipurkki- tai pullo tai pari pienempää

Kuori valkosipulinkynnet ja paloittele chilit muutamaan osaan. Hienonna tehosekoittimessa kaikki ainekset maissitärkkelystä ja vettä sekä atamonia lukuunottamatta. Kaada seos kattilaan ja kiehauta. Pienennä lämpöä ja anna kastikkeen kiehua miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia tai kunnes se hieman sakenee.
Sekoita maissitärkkelys 3 ruokalusikalliseen vettä ja vispilöi suurus kastikkeen joukkoon. Kiehauta ja anna kiehua vielä minuutin verran. Lisää atamon, älä keitä enää. Purkita. Säilytä jääkaapissa.
Makea chilikastike säilyy hyvänä vähintään kuukauden.


sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Valkosuklaa karpalokakku

Valkosuklaa karpalokakku

pohja
180 g    piparkakkuja
75 g      voita
1 rkl      kahvia
Täyte
2 dl       kuohukermaa
250 g    maitorahkaa
130 g    valkoista suklaata
0,5 dl    sokeria
1 tl        vaniljasokeria
3            liivatelehteä
2 rkl      kiehuvaa vettä
3 rkl      siirappia
päälle
3-5 dl    jäisiä karpaloita
3 dl       punaista glögiä
2 dl       hyytelösokeria

Laita halkaisijaltaan 24 cm:n irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja suihkuta vuokasprayta reunoille.  (Näin saat kakun nätisti sörkkimättä irti :) )
Hienonna piparkakut. Lisää sula voi ja kahvi. Painele seos vuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin.
Pane liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.
Vaahdota kerma. Sulata valkosuklaa ja sekoita se hieman jäähtyneenä kermavaahdon joukkoon. Lisää maitorahka ja sokeri.
Purista pehmenneet liivatelehdet vedestä ja liota ne tilkkaan kiehuvaa vettä. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon. Sekoita hyvin.
Levitä täyte vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia.
Valuta kakun pinnalle ohut kerros siirappia.
Kiehauta ja lisää hyytelösokeri ja kuumenna uudelleen kiehuvaksi.
Levitä jäiset marjat kakun pinnalle. Lusikoi glögikiille marjojen päälle. Anna kakun hyytyä jääkaapissa n.30 min.

perjantai 28. marraskuuta 2014

Viikonlopun Wingsit

Kaupassa on vino rivi Wings-sooseja, jätä ne sinne ja tee ite !
 Viikonlopun Wingsit

n. 700 g   Broilerin siipiä
(kaupassa ei ollut marinoimattomia joten pesin kaupan mausteet pois) 
                Grillimaustetta, kauttaaltaan

Kypsennä Wingsit uunissa keskitasolla 200 asteessa n. 30 min, itse tykkään vähän jopa ylikypsistä niin että luut irtoavat....
Tai friteeraa öljyssä (180 c ) kypsiksi.


 Dippi kasviksia

Porkkanaa, kuori
Varsiselleriä
Paprikoita
Kurkkua
ym.

Leikkaa vihannekset isoiksi suikaleiksi ja laita jääkylmään veteen kunnes soosit ja wingsit ovat valmiit, kaada vesi pois ja laita tarjolle.



 Wins rafloissa on yleensä valkosipuli- ja auradippi erikseen, päätin yhdistää asiat ja löin samaan "toonaan" kaverukset yhdessä, TOIMII!

Aura dippi

1 prk      Kermaviiliä 12%
1/2 pkt   Aurajuustoa, raasteena
1            Valkosipulin kynsi, murskattuna
               Suolaa
               Mustapippuria

Kaikki sekaisin ja anna tekeytyä n.1h.


Wings kastike

4 rkl     Valko- tai omppuviinietikkaa
4 rkl     Vettä
1 prk    Tomaattipyrettä
1 rkl     Sokeria
1 1/2 tl Suolaa
1-3 tl    Tapascoa, must vähintään 2 tl
1/2 tl     Cayennepippiria
             Mustapippuria
n.50g    Voita

Sekoita kaikki ainekset keskenään, kuumenna vain sen verran että voi lähtee sulamaan, ÄLÄ KEITÄ (etikan happo katoaa)! Tarkista maku ja miksaile tulisuutta omaan makuun vielä jos on tarvetta. Kaada kastike kuumien Wingsien päälle.