lauantai 30. joulukuuta 2017

Fazerina-juustokakku

"Nam! Nyt Fazerina-juustokakku huomiseksi tekeytymään ja mikäli joululta jäi fazeriinoja niin tähänpä ne kuluu loistavasti!"


Fazerina-juustokakku


Pohja
175 g dominokeksejä tai vastaavia
75 g voita sulana
2 rkl appelsiinituoremehua

Täyte
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2,5 dl kuohukermaa
1/2 dl sokeria
3-4 rkl tummaa kaakaota
2 tl vaniljasokeria
200 g Fazerina suklaata
4 liivatelehteä
2 rkl appelsiinituoremehua

Murskaa keksit, sekoita keksinmurut, sulatettu rasva ja mehu. Painele seos leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan (Halkaisija 20 cm.). Laita pohja jääkaappiin odottamaan.
Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan 5-10 minuutiksi.
Vaahdota kerma, lisää joukkoon tuorejuusto, sokerit, kaakao ja vesihauteessa sulatettu suklaa. Lopuiksi mehuun sulatetut hyvin puristetut liivatteet ohuena nauhana hyvin sekoittaen.
Suihkaise vuokasprayta vuoan reunoille ja kumoa täyte pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 2-4 tuntia. Koristele!

Kakku kestää myös hyvin pakastamista ennen koristelua.




torstai 5. lokakuuta 2017

Moskovan pata

"Moskovan pata, minä onnekas laitoin pataan Äitini poimimia kanttarelleja ja Appiukkoni kaatamaa peuranpaistia! Mitä muuta näistä aineksista voi syntyä kuin ruokailun jälkeen on otettava päikkärit herkkua! "



Moskovan pata

800 g peuran/hirven/naudan/hevosen paistia, suikaleina
Voita paistamiseen
1 l kanttarelleja putsattuna
3 sipulia kuutioina
1 iso suolakurkku kuutioina
Tippa suolakurkun lientä
4-6 valkosipulinkynttä hienonnettuna
170 g aurajuustoa muruina
240 g smetanaa
5-6 dl voimakasta lihalientä fondista
2-3 rkl hunajaa
3 rkl vehnäjauhoja
2 tl mustapippuria rouheena
Ripaus cayennenpippuria
Suolaa

Paista lihasuikaleet voissa pannulla, lisää joukkoon sipulit sekä sienet ja jatka paistamista (mikäli käytät tuoreita sieniä anna niiden nesteen höyrystyä kokonaan pois). Lisää joukkoon suolakurkut, valkosipulit ja ripottele jauhot seoksen päälle, kääntele hetki ja lisää loput ainekset. Siirrä paistos pataan ja jatka kypsentämistä uunissa välillä sekoittaen 175 asteessa 2-3 tuntia. Ripottele pinnalle suolakurkkukuutioita ennen tarjoilua, kaveriksi sopii perunamuusi ja etikkapunajuuret! NAM!

lauantai 26. elokuuta 2017

Minttu Masat

"Minttu Masat eli Masaliisa tuunattuna minttusuklaalla ja voin sanoa et ei huono!"



MinttuMasat, pellillinen

4,5 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
3 rkl kaakaota (tummaa)
3 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
225 g voisulaa
3 munaa
1 dl maitoa
1 dl kiehuvaa vettä
145 g minttumurusuklaata
1 tl piparminttuaromia

Kuorrutus

180 g voisulaa
6 rkl vahvaa kahvia
6 rkl kaakaota (tummaa)
1 tl piparminttuaromia
500 g tomusokeria
Koristeluun vaikka nonparelleja tai piparminttukarkki murskaa tai vihreällä elintarvikevärillä värjättyjä kookoshiutaleita joissa tippa piparminttuaromia ym.ym...


Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään, lisää loput ainekset yksitellen vatkaten joukkoon ja rouhittu suklaa viimeisenä. Paista 175 asteessa 25-30 minuuttia.
Tee pohjan paistuessa kuorrutus. Sulata voi ja lisää joukkoon kuuma kahvi, piparminttuaromi, kaakaojauhe ja tomusokeri. Levitä täyte HETI kuuman pohjan päälle lastalla, ripottele pinnalle HETI haluamasi koristeet. Anna tekeytyä jääkaapissa niin kauan kunnes hermosi pettävät ja aloitat "Masan" ahminnan, mikäli ehdit voit keittää kaveriksi kupin kahvia!

P.S. Jos et pysty ahmimaan kaikkea, niin torttu kestää hyvin myös pakastamista!


perjantai 30. kesäkuuta 2017

Tajunnan räjäyttävä Vattu-Mustikkakreemitorttu

"No nyt on semmonen rasvahiilariöveritorttu et ei mitään järkeä, ja niiiin  hyvää! Tein eilen pellillisen ja se meni jo :D :D Tänään siis toinen satsi kehiin, kantsii testata, tästä lähtee taju, NAM!"




Vattu-Mustikkakreemitorttu, pellillinen

Pohja

4 dl (2 prk) kermaviiliä
4 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
150 g voisulaa
5-5 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta

Täyte

125 g (1 prk) ranskankermaa
2 dl (1 prk) kermaviiliä
1 dl kermaa
3 munaa
3/4 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 dl vaniljakreemijauhetta

Päälle

8-9 dl vadelmia/mustikoita
1 rkl perunajauhoja

Sekoita pohjan kuivat ainekset keskenään ja yhdistä muihin aineksiin hyvin sekoittaen. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille.
Tee täyte sekoittamalla ranskankerma, kermaviili, kerma, munat ja sokerit tasaiseksi, lisää viimeiseksi vaniljakreemijauhe ja levitä täyte heti pohjataikinan päälle (kreemi jäykistää massan).
Sekoita perunajauhot marjoihin ja ripottele ne kreemitäytteen päälle.
Paista 200 asteessa puolisen tuntia, (laske loppuvaiheessa uunin lämpöä mikäli piirakka ottaa liikaa väriä.) Anna piirakan jäähtyä ennen leikkaamista!
Valmis, tästä lähtee taju!

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Feta-perunasalaatti

"Maukas salaatti kesän kattauksiin, mainiota piknikille, grilliruokien ja kalojen seurana! Kannattaa tehdä muutamia tunteja etukäteen tai edellisenä päivänä! Tätä tehdään saavillinen juhannuspöytään!"


Feta-perunasalaatti

6-8 keitettyä uutta perunaa lohkoina (50-60 grammaisia)
200 g fetajuustoa kuutioina
2 kevätsipulia tai nippu ruohosipulia hienonnettuna
1 punasipuli puolikkaina renkaina
3 tomaattia lohkoina
1 hapan omena tai 1 varsi varsiselleriä kuutioina
10 vihreää oliivia siivuina
1-2 dl tilliä hienonnettuna

Kastike
2 dl kermaviili
1-2 rkl sitruunanmehua
1-2 tl valkoviinietikkaa
2 rkl sinappia
1/2-1 tl mustapippuria rouhittuna
suolaa
(ripaus sokeria)

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja yhdistä kaikki loput. Anna tekeytyä vähintään pari tuntia tai seuraavaan päivään!

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Suklaamousse

"Suussa sulava suklaamousse on varma jälkkäri, maistuu ihanalta tuhdinkin pääruoan jälkeen ja moussen voi valmistaa jo hyvissä ajoin etukäteen. Ohjetta on helppo muunnella vaihtelemalla suklaata tai vaikka lisäämällä pähkinöitä, marjoja tai hedelmän paloja joukkoon, joskus ripautan hieman chiliäkin antamaan pientä kärkeä. Juhlavuutta saa lisäämällä joukkoon tipan rommia, minttulikööriä tai cointreauta!"

Mousse koristeltu kinder patukasta vuolluilla lastuilla ja tomusokerilla.

Suklaamousse 6-8 annosta

200 g tummaa suklaata tai 200 g haluamaasi suklaata, tällä kertaa itse laitoin 100 g tummaa suklaata + 50 g valkosuklaata + kinder suklaata
50 g voita
2 kananmunan keltuaista
2 kananmunan valkuaista
Ripaus suolaa
0,75 dl sokeria
2 dl kuohukermaa

Sulata suklaa ja voi vesihauteessa, anna jäähtyä kädenlämpöiseksi ja lisää keltuaiset vatkaten joukkoon.
Vaahdota kerma.
Vaahdota myöskin valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
Sekoita suklaaseokseen kerma- ja valkuaisvaahto. Jaa annosmaljoihin, voit myös pursottaa massan maljoihin. Anna tekeytyä kylmässä vähintään tunnin tai vaikka seuraavaan päivään, koristele ennen tarjoilua!


perjantai 7. huhtikuuta 2017

Kauraiset muffinisämpylät

"Helpot kauraiset muffinisämpylät aamu- tai iltateelle! Ja mikä ihaninta, näitä sämpylöitä ei tarvitse pyöritellä!"






Kauraiset muffinisämpylät 12 kpl.

2,5 dl vettä
1 dl kaurahiutaleita
1 rkl siirappia
0,5 tl suolaa
Noin 5 dl vehnäjauhoja
1 pss kuivahiivaa
50 g sulaa voita

Sekoita osaan jauhoista muut kuivat aineet, lisää ne 42 asteisen nesteen joukkoon sekoittaen. Lisää myös siirappi ja voisula. Lisää jauhoja sekoittaen sen verran että taikina jää tahmeaksi ja pehmeäksi.
Anna taikinan kohota 20 minuuttia.
Voitele rasvalla (voi/vuokaspray/oliiviöljy) muffinipelti, jaa jauhotetuin lusikoin pehmeä taikina koloihin. Taputtele jauhotetuin sormin hieman tasaiseksi. Anna kohota 30 minuuttia, paista 225 asteessa 10-15 minuuttia. Kippaa sämpylät leipäkoriin ja laita leivinliina hetkeksi päälle ennen tarjoilua. Tarjoile teen ja herkullisten voileipätäytteiden kera!















torstai 16. helmikuuta 2017

Aura Broileriwrap

"Aura Broileriwrapit! Kääräise pulkkaretkelle mukaan ihanat Wrapit, tai vaikka illanistujaisiin!"




Aura Broileriwrap

5 tortillalettua
100 g chilituorejuustoa
5 lehteä jääsalaattia
2-3 säilyke persikanpuolikasta siivuina
100 aurajuustoa raasteena
Mustaapippuria

Täyte
N. 300 g paistettuja broilerin hunajamarinoituja paisti- tai fileesuikaleita jäähtyneinä
1 dl curry-mango majoneesia
0,5 dl kermaviiliä
0,5 dl majoneesia
1 tl currya
0,5 tl chilijauhetta
0,5 tl mustaapippuria
0,5 tl kurkumaa
1 puristettu valkosipulinkynsi

Sekoita täytteen ainekset keskenään ja tarkista maku. Voitele tortillat tuorejuustolla. Jaa jokaiselle salaattia, broileri täytettä, persikansiivut, aurajuusto ja pinnalle vielä mustaapippuria myllystä. Kääri tuorekelmun avulla rullalle. Anna tekeytyä muutama tunti tai seuraavaan päivään!!!!


perjantai 27. tammikuuta 2017

Oliivileipä eli Focaccia

"Helppoa Focacciaa ja Tsatsikia, NAM! Leipää on helppo muunnella jääkaapin sisällön mukaan, päälle voi laittaa oliiveiden lisäksi revittyä mozzarellaa, kirsikkatomaatteja, basilikaa, aurinkokuivattuja tomaatteja, murustettua fetaa, auraa....ym.ym.ym... Leivän voi myös täyttää mieleisekseen"



Oliivileipä eli Focaccia, 1 iso tai 2 pientä

5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
1 rkl suolaa
1 rkl sokeria
1/2 dl oliiviöljyä
Noin 9 dl vehnäjauhoja
5-10 oliivia siivuina

Paiston jälkeen pinnalle
0,5-1 dl oliiviöljyä
Hienoa merisuolaa tai sormisuolaa

Lämmitä neste noin 42 asteiseksi, lisää joukkoon 1/2 osa jauhoista johon on sekoitettu kuivahiiva, suola ja sokeri. Lisää myös oliiviöljy ja vähitellen loput jauhoista, taikina saa jäädä pehmeäksi. Anna taikinan levätä noin 15 minuuttia ja taputtele se sen jälkeen leivinpaperilla vuoratulle pellille noin 3 cm. vahvuiseksi. Kohota 20-30 minuuttia. Voitele pintaa hieman vedellä jotta saat ns. "liimattua" oliivit pintaan, paista 220 asteisessa uunissa 20-25 minuuttia. Lorottele heti paistamisen jälkeen pinnalle oliiviöljyä ja reilusti suolaa kauttaaltaan. Laita pinnalle leivinpaperi (suojataksesi pyyhettäsi) ja pyyhe, anna vetäytyä herkutteluun asti. Tarjoa leivän kaveriksi Tsatsikia!



perjantai 6. tammikuuta 2017

Jauheliha munakasrulla

"Jauheliha munakasrulla tuo mukavaa vaihtelua iltapalaan!"



Jauheliha munakasrulla

5 munaa
5 dl maitoa
1.5 dl vehnäjauhoja
1-2 tl yrttisuolaa
Mustapippuria

Sekoita pohjan ainekset keskenään anna turvota noin 10 minuuttia. Ja paista leivinpaperilla vuoratulla pellillä 200 asteisessa uunissa 20-30 minuuttia. Kippaa munakaslevy leivinpaperin päälle.



Täyte

400 g jauhelihaa
1 sipuli hienonnettuna
Suolaa
Valkopippuria
Mustapippuria
Paprikajauhetta
Currya
Oreganoa
Soijaa
1/2-1 punainen paprika hienonnettuna
5-6 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 suolakurkku hienonnettuna
100 g chili tuorejuustoa
2 dl juustoraastetta



Paista jauheliha ja sipuli, lisää loput ainekset ja mausta HYVIN.

Pinnalle
1-2 tomaattia kuutioina
1 suolakurkku 1/2 siivuina
Noin 1 dl juustoraastetta
Oreganoa

Levitä täyte pohjalle ja kääri rullalle. Lisää pinnalle tomaatit, suolakurkku, oregano ja juustoraaste. Paista uunissa vielä noin 10 minuuttia jotta kuorrutus sulaa.