maanantai 24. huhtikuuta 2017

Suklaamousse

"Suussa sulava suklaamousse on varma jälkkäri, maistuu ihanalta tuhdinkin pääruoan jälkeen ja moussen voi valmistaa jo hyvissä ajoin etukäteen. Ohjetta on helppo muunnella vaihtelemalla suklaata tai vaikka lisäämällä pähkinöitä, marjoja tai hedelmän paloja joukkoon, joskus ripautan hieman chiliäkin antamaan pientä kärkeä. Juhlavuutta saa lisäämällä joukkoon tipan rommia, minttulikööriä tai cointreauta!"

Mousse koristeltu kinder patukasta vuolluilla lastuilla ja tomusokerilla.

Suklaamousse 6-8 annosta

200 g tummaa suklaata tai 200 g haluamaasi suklaata, tällä kertaa itse laitoin 100 g tummaa suklaata + 50 g valkosuklaata + kinder suklaata
50 g voita
2 kananmunan keltuaista
2 kananmunan valkuaista
Ripaus suolaa
0,75 dl sokeria
2 dl kuohukermaa

Sulata suklaa ja voi vesihauteessa, anna jäähtyä kädenlämpöiseksi ja lisää keltuaiset vatkaten joukkoon.
Vaahdota kerma.
Vaahdota myöskin valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
Sekoita suklaaseokseen kerma- ja valkuaisvaahto. Jaa annosmaljoihin, voit myös pursottaa massan maljoihin. Anna tekeytyä kylmässä vähintään tunnin tai vaikka seuraavaan päivään, koristele ennen tarjoilua!


perjantai 7. huhtikuuta 2017

Kauraiset muffinisämpylät

"Helpot kauraiset muffinisämpylät aamu- tai iltateelle! Ja mikä ihaninta, näitä sämpylöitä ei tarvitse pyöritellä!"






Kauraiset muffinisämpylät 12 kpl.

2,5 dl vettä
1 dl kaurahiutaleita
1 rkl siirappia
0,5 tl suolaa
Noin 5 dl vehnäjauhoja
1 pss kuivahiivaa
50 g sulaa voita

Sekoita osaan jauhoista muut kuivat aineet, lisää ne 42 asteisen nesteen joukkoon sekoittaen. Lisää myös siirappi ja voisula. Lisää jauhoja sekoittaen sen verran että taikina jää tahmeaksi ja pehmeäksi.
Anna taikinan kohota 20 minuuttia.
Voitele rasvalla (voi/vuokaspray/oliiviöljy) muffinipelti, jaa jauhotetuin lusikoin pehmeä taikina koloihin. Taputtele jauhotetuin sormin hieman tasaiseksi. Anna kohota 30 minuuttia, paista 225 asteessa 10-15 minuuttia. Kippaa sämpylät leipäkoriin ja laita leivinliina hetkeksi päälle ennen tarjoilua. Tarjoile teen ja herkullisten voileipätäytteiden kera!