tiistai 29. maaliskuuta 2016

Thaimaalainen porkkanasalaatti

"Thaimaalainen porkkanasalaatti sopii mainiosti lisukkeeksi tuhdeille liha ja kalaruoille muikean makunsa vuoksi! Sopii myös erinomaisesti erilaisten rieskojen/leipien/tortillojen täytteeksi."

Thaimaalainen porkkanasalaatti

300 g porkkanaa
1 pieni sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
1/4 dl öljyä
2 rkl soijaa
0,5-1 tl punaista thai currytahnaa
1 tl valkoviinietikkaa
Mustaapippuria
Suolaa
Pinnalle seesaminsiemeniä

Kuori ja raasta karkealla terällä porkkanat ja hienonna sipuli ja valkosipulit. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna maustua vähintään 1-2 tuntia, parhaimmillaan seuraavan päivänä. Tarkista maku ennen tarjoilua.


lauantai 26. maaliskuuta 2016

Appelsiinipalat

"Makeat appelsiinipalat sopivat hyvin kevääseen ja antavat vaihtelua perinteiselle masaliisalle!"


Appelsiinipalat (tein 30x22 cm vuokaan)

2 munaa
1 dl sokeria
100 g voisulaa
1 tl appelsiinin kuorta raasteena
2 rkl appelsiinin mehua
1,75 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 rkl vaniljasokeria

Kuorrutus
50 g voisulaa
0,5 dl appelsiinin mehua
N.8 dl tomusokeria
1 tl vanilijasokeria
Pari tippaa keltaista elintarvikeväriä

Pinnalle, strösseleitä

Sulata voi ja lisää voin joukkoon appelsiinin kuori raaste ja sen mehua. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään. Vaahdota munat ja sokeri, lisää kuivat aineet ja voi appelsiiniseos. Kaada voideltuun tai leivinpaperitettuun vuokaan ja paista 200 asteessa noin 10-15 minuuttia. Anna jäähtyä.

Tee kuorrutus sulattamalla voi ja lisää joukkoon muut aineet, mikäli tomusokerista jää kokkareita siivilöi seos. Anna seoksen hieman jäähtyä ja lisää tarvittaessa tomusokeria jos tuntuu "vetiseltä". Kaada hieman jäähtynyt kuorrutus pohjan päälle ja levitä. Ripottele pinnalle strösseleitä.
Anna jäähtyä hyvin mieluiten seuraavaan päivään, leikkaa suht pieniä paloja koska torttu on makeaa, tarjoile kahvin kera.





torstai 24. maaliskuuta 2016

Reseptitön reissupostaus Thaimaasta!!

 
Huh huh, yli kuukauden blogi hiljaisuuden jälkeen on hyvä yrittää palata "ruotuun". Jäätävän jatkuvat ja toistuvat flunssat sekä kuumeilut joille ei vieläkään näy loppua laittoivat kokkailut nollille (Lekurikin varmaan antaa meidän perheelle kanta-asiakas kortin kohta...) Positiivista näiden flunssien välissä oli reissu thaimaaseen, jonka tietenkin aloitimme koko perhe lääkekuurilla kotoa tuotuun räkäilyyn, aurinko kuitenkin otti voiton ja pääsimme muutaman päivän viiveellä kämpiltä palmujen katveeseen. Tästä postauksesta tulee reseptitön, laitan muutamia ruokakuvia reissulta. Tämä oli kolmas matkani thaimaaseen, olimme Phuketin Cape Panwassa niemen kärjessä. Reissu oli mahtava, sää suosi, ruoka oli herkullista ja ihmiset sekä maisemat olivat ihania !

Coral island
Pyyhejoutsenet ja lahja hotellilta, paketista löytyi autokamera!

"Compliments" kuului ovensuusta kun henkilökunta ojensi hedelmiä, Leo oli omaa kohteliaisuutta..

Take away pizza kahvilasta, suht ronskilla mädillä..

Pizza hawaji Jermulle..





Grillattua possua..






Hedelmiä..

PIkkusuolaista..

Jälkkäreitä..

Wokkitytöt..


Jermun kana nugetit!

Kanaa ja kasviksia..

Kanaa sipuleilla..

Intialaista lammascurrya..

Valkosipuli naanleipää..

Tandoorikanaa..

Pankoleivitettyä kanaa intialaiseen tapaan..



Uppopaistettu sipulikerä..

Kanaa ja ranskiksia..

Intialaisessa lisukkeita..

Voikanaa..
Grillattuja jättikatkoja..

Mustekalaa ja kanaa..


Rapuja ja hapanimeläkastiketta..

Joku soppa..

Pastaa..

Laskun mukana meloni kiitos..

Eväs!

Friteerattua banaania ja jätskiä

Tarjoilijat huolehtivat että olut pysyi kylmänä!

Auringonlaskua kadulta..

Ruukku puutarhaa..

Varjossa..


Rapuja, taas... Ihania!!

Papaija salaatti, ihanan tulista, koukuttavaa!!

Vihreä currykeitto

Taskurapu..

Kanakeittoa kevätsipulilla



Rapukakkua ja soosia..


Coral islandilla kauppa

Lounaskassi hotellilta...
Sawasdee..

Cocktail..

Kana satay..

Tom yam soppaa

Jälkkäriä

Vohveleita..

Hotelli kutsui meidät cocktailpartyille, snacks paloja sieltä.


Tomaatti hässäkkäköitä, pekoni pinaatti ritzkeksi, cilitomaatti simpukka..


Rapusipsejä dipeillä..

Possupiirasta..
Pasteijoita..




Rapu- ja katkarapucocktailit.

Yllätys, taas rapuja!




Meidän lähi viidakkobaarin meny..

Osa Sea breezen listasta, todella edullinen ja varma mesta!

Alkupala wingsit taikkulaisittain!

Ja alkupala ravut!


Ankkaa ja kanaa..



Poppareita ja rapusipsejä.. Pöytäliina eritoten teki kotoisen tunnelman..





Munia..








Grilliluita..










Pakko myöntää, näitä vain kuvasin!!!





Sushia..

Varraspaljoutta..
Maissintähkiä!

Nuudelihässäkkää

Jermun illan pihvimättö!

Joskus käy näinkin hassusti että kalat meni jo mutta kuva hiilloksesta!!

Ananasriisi..


Ananasriisiä, nautaa korianterilla ja jugurtilla sekä kanaa..


Rakkaani!