perjantai 30. tammikuuta 2015

SimpukkaKasari

SimpukkaKasari


N. 1 kg Simpukoita
n.50g Voita
2-3 Salottisipulia, hienonnettuna
1-2 Varsisellerin vartta, hienonnettuna
1 Chili, viipaleina
5-8 Valkosipulin kynttä, hienonnettuna
1 prk Tomaattimurskaa
n.5 dl Valkoviiniä
loraus Vettä
n.1 dl Persilijaa, hienonnettuna
Sitruunan mehua
1-2 rkl Oliiviöljyä
Mustapippuria
Suolaa

Koristeeksi
Raastettua Sitruunan ja Limen kuorta
Muutamia Säilöttyjä Perulaisia Chilejä (Sweet Chili Drops)


Harjaa Simpukat puhtaiksi ja poista parrat. Huuhtele juoksevan veden alla ja heitä pois rikkoutuneet ja kuolleet yksilöt, jotka eivät sulje kuortaan, kun napautat niitä kevyesti. Jätä valumaan lävikköön.
Kuullota Voissa Salottisipulit, Sellerit ja Chilit. Lisää hetken kuluttua Valkosipulit, kuullota hetki.
Lisää Puhdistetut Simpukat ja kaikki loput ainekset. Kypsyttele n. 5 min kannen alla välillä ravistellen. Poista Simpukat jotka eivät avaudu. Tarkista maku.

Tarjoile Patongin ja Laadukkaan Oluen tai Viinin kera.

torstai 29. tammikuuta 2015

Tönkkö Suolatut Silakat

Tönkkö Suolatut Silakat

n. 2 kg Silakoita
600g-1kg Karkeaa Suolaa

Vedä perkaamattomat Silakat kylmään veteen kastetulla kädellä läpi, suomujen poistamiseksi (älä liota kaloja vedessä).
Ripottele astian pohjalle kerros Suolaa, lado Silakoita kerros (selät saman suuntaisesti), ripottele mojova kerros Suolaa  päälle ja tee Silakoista taas kerros aloittaen toisesta reunasta "ristiin",  jatka kerroksia kunnes kaikki Silakat on käytetty, päällimmäiseksi vielä niin paljon Suolaa että Kalat peittyvät kauttaaltaan. Laita paino päälle esim. lautanen tai laudan pätkä.
Silakoiden tulee olla muodostuneessa Suolavedessä kokonaan peittyneitä jotta säilyminen on taattu. Anna tekeytyä noin viikon. Säilytä viileässä ja pimeässä. Säilyy vaikka koko talven eikä jäädy pakkasellakaan suuren Suolamäärän ansiosta.
Perkaa ja liota käytettäessä.

Sopii hyvin esim. Silakkalaatikkoon, Suutarinloheen, Silakkamolloihin sekä mahtava SuomiTapas kohmeloon, perattu File raakan Perunan päällä ....



keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Katkarapu-Tonnikala Salaatti ja Tilli Vinaigrette

Katkarapu-Tonnikala Salaatti ja Tilli Vinaigrette

2 dl Simpukka Makaronia (tricolori)

1/2 Jäävuorisalaattia, hienonnettuna
2 Tomaattia, kuutioina
1/2 Kurkkua, kuutioina
1 Paprika, paloiteltuna
1 Suolakurkku, kuutioina
1 Punasipuli, siivuina
200g Leipäjuustoa, kuutioina
1 prk Tonnikalaa
 n.150g Katkarapuja, sulana
 2-3 Kananmunaa, keitettyinä ja puolitettuina
Tilliä, hienonnettuna

Keitä Pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta ja jäähdytä. Pastan kiehuessa tee Vinaigrette (ohje alapuolella). Laita Pasta marinoitumaan lisäämällä 1/2 Tilli Vinaigretesta joukkoon. Sekoita marinoidun pastan joukkoon Tomaatti, Kurkku, Paprika, Suolakurkku ja Punasipuli. Kaada seos laakealle vadille "pediksi" lisää päälle Leipäjuusto, Tonnikala, Ravut ja Kanamunan puolikkaat sekä Tilli. Tarjoile lopun Tilli Vinaigreten ja Patongin kera.


Tilli Vinaigrette

1/2 dl Rypsiöljyä
1/2 dl Oliiviöljyä
2 rkl Sitruunanmehua
2 tl Sinappia
Tapascoa
1 tl Suolaa
2-3 tl Sokeria
0,5-1 tl Sitruunapippuria
0,5 tl Mustapippuria
1-2 Valkosipulin kynttä, murskattuna
1/2-1 dl Tilliä, hienonnettuna

Sekoita kaikki Vinaigreten ainekset hyvin vispilällä sekoittaen, anna tekeytyä hetki ja tarkista maku.



maanantai 26. tammikuuta 2015

Tonnikala Pastavuoka

 
Tonnikala Pastavuoka

6 dl Pastaa (gnocchi)
Voita
1 Sipuli, Hienonnettuna
2 prk Tonnikalaa
4-5 Valkosipulin kynttä, hienonnettuna
1/2 dl Mustia Oliiveja siivuina (n.10-15 kpl)
1/2 dl Aurinkokuivattuja Tomaatteja kuutioina (n.5 kpl)
1 prk Tomaattimurskaa
n.2,5 dl Kermaa (väh.26% rasvaa)
n.1 dl Tilliä
Mustapippuria
Suolaa
Tapascoa
n.150 g Juustoraastetta

Keitä Pasta pakkauksen ohjeen mukaan.
Kuullota Sipuli voissa, lisää joukkoon Tonnikala, Valkosipuli, Oliivit ja Tomaatit, pyörittele hetki. Lisää Tomaattimurska ja Kerma sekä Mausteet anna hautua hetki. Tarkista maku ja lisää vielä Tilli ja 1/3 osa Juustoraasteesta sekä valutettu Pasta, sekoita. Kaada seos Voideltuun uunivuokaan ja ripottele loput juustot päälle. Paista n.200 asteessa 30-45 minuuttia, lisää folio päälle mikäli tummuu liikaa.
Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua. Tarjoile raikkaan vihersalaatin kera.

perjantai 23. tammikuuta 2015

Täytetyt Paprikat

Täytetyt Paprikat

4-6 Isoa Paprikaa
300g (1pss) Riisi Vihannessekoitusta
400g Paistijauhelihaa
1 Sipuli
n.4 Valkosipulinkynttä
Suolaa
Yrttisuolaa
Oreganoa
Mustapippuria
Valkopippuria
Paprikajauhetta
Soijaa
Tapascoa
150-200g Juustoraastetta
Oliiviöljyä

Halkaise Paprikat, poista siemenkota ja huuhdo. Asettele Paprikat uunivuokaan.
Paista Jauheliha ja silputtu Sipuli, mausta HYVIN! Lisää paistamisen loppuvaiheessa hienonnettu Valkosipuli ja Riisi Vihannessekoitus sekä  "kourallinen" Juustoraastetta. Tarkista maku!
Täytä Paprikat sekoituksella. Ripottele pinnalle loput Juustot ja lorauta päälle Oliiviöljyä, Oreganoa ja Mustapippuria.
Paista 225 asteessa n. 15 minuuttia.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Kylmäsavulohi-Perunapihvit ja Tartarkastike

Lempeät Lohi-Perunapihvit maistuvat koko Perheelle!


Kylmäsavulohi-Perunapihvit ja Tartarkastike n.5-8 kpl

500g (n.5 kpl) Keittyjä Perunoita
n.100g Kylmäsavulohta
1 pieni Salotti-/Punasipuli
n.1 dl Tilliä
1 Muna
Mustapippuria
Suolaa

Kuori ja raasta Perunat karkeaksi. Hienonna Kala ja Sipulit sekä Tilli. Yhdistä kaikki ainekset keskenään, muotoile kostutetuin käsin pihvejä. Paista miedolla lämmollä Voissa kauniin ruskeiksi. Tarjoile Tartarkastikkeen, Suolakurkun ja Etikkapunajuurien kera.


Tartarkastike

2 dl Smetanaa
1 dl Majoneesia
1 hienonnettu Suolakurkku
n.1 dl Tilliä
Suolaa
Mustapippuria

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna tekeytyä sen aikaa kun valmistat pihvit.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Lindströmin Pihvit ja Kermakastike

Mitä ilmeisemmin ruoka on Ruotsalaislähtöinen, tarinasta on kuitenkin kahta versiota keksijästä, tukholmalaista ja pietarilaissyntyistä suomalaista.. Tiedä näistä nyt sitten, tässä Minun versioni, herkullisia joka tapauksessa!
Lindströmin Pihvit ja Kermakastike

400 Jauhelihaa
1 Punajuuri (1dl hienona raasteena)
1 Sipuli hienonnettuna ja voissa freesattuna
1 Keitetty Peruna, raastettuna
1 dl Kermaa
1 Muna
2 rkl Kapriksia, hienonnettuna
n.2 tl Suolaa
0,5-1 tl Mustaapippuria
ripaus Valkopippuria

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja paista koepihvi, tarkista maku. Muotoile kostutetuin käsin taikinasta 10-15 pihviä. Paistele miedohkolla lämmöllä kauniin värisiksi. Huuhdo pannua hieman vedellä paistojen välissä ja ota liemi kastiketta varten talteen.

Kastike

40 g Voita
40 d Jauhoja
n. 2 dl siivilöityä Paistolientä
n.2-3 dl Kermaa
1-2 rkl Lihafondia tai 1 Liemikuutio
0,5-1 tl Mustaapippuria
ripaus Valkopippuria
1 tl Sinappia
1-2 rkl Soijaa
1-2 rkl Suolakurkun lientä

Sulata voi kattilassa, lisää jauhot ja
kypsennä hetki. Lisää nesteet ja mausteet.
Tarkista maku ja kastikkeen vahvuus.
Anna hautua kunnes saat muun Ruoan valmiiksi.

Pihvejen seuraksi sopii hyvin keitetyt Perunat tai Muusi sekä Vihreä Salaatti ja paistettu Sipuli.


lauantai 17. tammikuuta 2015

Currykastike

Currykastike

60 g Voita
n.1 rkl Currya
60 g Jauhoja
3-5 dl Vettä
n.2 dl Kermaa
1 Kanaliemikuutio tai 2-3 rkl Fondia
n.2 tl Sitruunan mehua
Mustapippuria
Suolaa
Pari tippaa Tapascoa

Sulata Voi kattilassa. Lisää Curry ja hetken päästä Jauhot, kypsyttele hetki, älä ruskista. Lisää sekoittaen Vesi ja Kerma. Kun kastike hieman sakenee lisää Kanaliemikuutio ja muut Mausteet. Keittele hiljalleen n. 10 min. Tarkista maku ja lisää Vettä tarvittaessa.

Nesteiden määrää on vaikea arvioida johtuen hauduttelu ajasta sekä Kermojen rasvapitoisuuksista, itse suosin kunnon Kermoja, näin tarvitsee vähemmän Kermaa,  Mausteita sekä Suurustavia aineitakin...

Variaatioita

Lisäämällä purkin Ananasta saa makean sävyn Kastikkeeseen...
Tai mojova pala Aurajuustoakin toimii hyvin Kastikkeessa...

Seuraksi sopii hyvin Grillatu Broileri ja Maissipilahvi.

MaissiPilahvi

MaissiPilahvi

1 Sipuli
3-4 Valkosipulin kynttä
2-3 rkl Öljyä
3 dl Riisiä
n.5 dl Vettä
n.2 rkl Kanafondia
2-3 rkl Sitruunan mehua
n.100 g Maissinjyviä (säilyke)
2 rkl Voita
0,5-1 tl Mustapippuria
0,5-1 tl Suolaa
n.1 dl Persiljaa

Kuullota hienonnettua sipulia Öljyssä hetki, älä ruskista. Lisää Riisi ja hienonnettu Valkosipuli, kuullota vielä muutama minuutti. Lisää Vesi ja Kanafondi. Anna hautua miedolla lämmöllä kannen alla n.20 minuuttia. Lisää Maissinjyvät liemineen ja anna hautua miedolla lämmöllä niin kauan, että kaikki neste on imeytynyt. Mausta Sitruunalla, Pippurilla ja Suolalla. Lisää lopuksi voi ja hienonnettu Persilja.
Tarkista maku!
 
Sopii hyvin Grillatun Broilerin ja Currykastikkeen seuraksi.

Grillattua Broileria

Grillattua Broileria


Marinadi

1 dl Öljyä
0,5 dl Oliiviöljyä
0,25 dl Sitruunan mehua
1 rkl Dijon Sinppia
1 rkl Soijaa
2 rkl Ketsuppia
1 tl Sokeria
2 tl Oreganoa
2 tl Curryä
2 tl Paprikajauhetta
0,5-1 tl Chiliä
0,5-1 tl Mustaapippuria
0,5 dl Olutta
4 Valkosipulinkynttä paloina

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja lisää n. 1 kg Broileria joukkoon maustumaan. Anna maustua vähintään pari tuntia tai mielellään seuraavaan päivään. Grillaa kunnes Broilerin neste on kirkasta ja liha irtoaa luista. Voit voidella Broilerit grillauksen aikana muutaman kerran Marinadilla.


Seuraksi sopii mahtavasti Currykastike ja Maissipilahvi.



torstai 15. tammikuuta 2015

Pika Marinoidut Oliivit

Tee vaikka Viikonlopuksi !
Pika Marinoidut Oliivit

2 prk Oliiveja
1 Chili, siivuina
4 Valkosipulinkynttä, siivuina
1 rkl Sitruunan mehua
1 rkl Balsamicoa
Sormisuolaa
Mustapippuria
1-2 rkl Herbes de Provencea
n.1 dl Oliiviöljyä

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna maustua vähintään tunti tai seuraavaan päivään!

tiistai 13. tammikuuta 2015

Maalaisleipä

Ihana rapea lämmin Leipä!!
Maalaisleipä 2 kpl

Juuri
5 dl Vettä
5 dl Hiivaleipäjauhoja
10 g Hiivaa

Liota Hiiva veteen ja lisää jauhot,
sekoita tasaiseksi.
Anna seistä peitettynä huoneenlämmössä 5-6 tuntia, välillä sekoittaen. Tai jääkaapissa seuraavaan päivään.

Lisää Juureen
 n.1 rkl Siirappia
n.2 tl Suolaa
2 rkl Oliiviöljyä
20 g Hiivaa liotettuna 2 rkl Vettä
n.10 dl Jauhoja

Lisää Juureen loput aineet vaivaten, anna kohota kaksinkertaiseksi (taikina saa olla hieman löysähköä).
Leivo/muotoile taikinasta kaksi pitkää leipää,
(muoto ei ole niin tarkka ja pinta saa jäädä jauhoiseksi).
Nosta vierekkäin uuninpellille ja anna kohota n.1-2 tuntia liinan
alla. Paista 200 asteessa n.30 minuuttia. Leipä on kypsä
kun pohjaan koputtaa ja kuuluu "kumiseva" ääni.
Anna vetäytyä liinan alla hetki ennen leikkaamista..

Leipä sopii loistavasti Kylmäsavulohikeiton kaveriksi!


maanantai 12. tammikuuta 2015

"PalloSalaatti" eli Tomaatti-Mozzarella Salaatti


"PalloSalaatti" eli Tomaatti-Mozzarella Salaatti

1 pkt (n.125g) Mini Mozzarella palloja
1 pkt (n.200g) Mini luumu Tomaatteja
Basilikaa
Sormisuolaa
Mustaapippuria
Oliiviöljyä
Balsamicoa

Lado ainekset kerroksittain kauniiseen kulhoon.

Lisäämällä satunnaisia cocktailtikkuja "palloihin", salaatti sopii myös Tapas/Snacks pöytään.

lauantai 10. tammikuuta 2015

N.Y Sandwich Routapaistista (made in Pori)



N.Y Sandwich Routapaistista
(made in Pori)

vähintään 200g ohueksi siivutettua Routapaistia (ohje löytyy blogistani, linkki sanan alla..)
2 Paahtoleipää
1-2 rkl Sinappia
2 siivua Cheddaria
Lisäksi
1-3 Suolakurkkua

Voitele leivät sinapilla. Siivuta liha mahdollisimman ohueksi. Lämmitä kattilassa muutama desi Routapaistin marinadi lientä. Laske reikäkauhalla lihanippu hetkeksi kuumaan liemeeen, nosta lihat suoraan toisen leivän päälle, lisää pinnalle 2 siivua cheddaria ja mikrota sen verran että juusto lähtee sulamaan. Lämmitä kanneksi tuleva leipä nopeasti mikrossa (muutama sekunti mikron tehosta riippuen). Puolita leipä (tue leipä cocktail tikuilla). Kasaa leipä lautaselle, grillitaskuun tai vaikka suoraan tarjottimelle.

Älä unohda puraista suolakurkkua nauttiessasi leipää!

perjantai 9. tammikuuta 2015

Routapaisti

Routapaisti Hirvestä, tyylikkäästi valmistettua Riistaa niin arkeen kuin juhlaankin.


Routapaisti

n. 1,5 kg Paistia

Marinointiliemi

1,7 l Vettä
0,33dl Olutta (lager)
0,5 dl Soijaa (vaaleaa)
0,5 dl Sokeria
1,5 dl Suolaa (laitoin hienoa merisuolaa)
1 rkl Rosmariinia (kuivattua)
1 tl Timjamia (kuivattua)
1 tl Mustapippureita
0,5 tl Valkopippureita
1 Laakerinlehti murskattuna
2 rkl Balsamiviinietikkaa
1 Sipuli, paloina
1 Porkkana, paloina
5 Valkosipulinkynttä, paloina

Laita Paisti suoraan pakkasesta  maustamatta uuniin vuoassa 75-80 asteeseen.. Lisää parin tunnin päästä paistomittari lihan vahvimpaan kohtaan. Paista  kunnes sisälämpö on n.60 astetta (tai kuten itse haluat ja riippuen myös mikä pala on kyseessä..), itse otin ulos 63 asteessa n.8-9 tunnin päästä. Tee liemi lämmittämällä nestettä sen verran että suola ja sokeri sulaa, lisää loput ainekset ja anna jäähtyä. Kun saavutat haluamasi kypsyyden laita liha välittömästi mausteliemeen ilman kipan pohjalle tullutta lientä ja painoksi esim. lautanen päälle.
Anna maustua ainakin 10 tuntia. Tarjoile huoneenlämpöisenä. Leikkaa Paisti niin ohuiksi siivuiksi kuin kykenet. Jos et siivuta kaikkia kerralla, laita loppu liha takaisin liemeen odottamaan käyttöä.
Lisukkeeksi sopii hyvin Mustaherukkahyytelö, Sienikastike ja vaikka Hasselbackan Perunat sekä Vihreä Salaatti.

Mikäli emme syö kaikkia kerralla, kehittelen "jatkokäyttö" postauksen lähipäivinä.....


Sisälämmöt
55 - medium rare
60 - medium
65/70 - medium/well done


Aarre pakastimesta!

Uuniin  menossa..

n. 8 tunnin päästä, sisälämpö 63 astetta...

Yöksi liemeen...

torstai 8. tammikuuta 2015

Hasselbackan Perunat

"Retrot" Hasselbackan eli Pähkinämäen Perunat Juustolla....

Hasselbackan Perunat

1-2 Perunaa/ ruokailija
Voisulaa (10:lle potulle meni 50-75g)
Mustapippuria   
Suolaa
Korppujauhoja    
Juustoraastetta
Savupaprika jauhetta   

Kuori perunat.
Leikkaa niihin viiltoja niin, että viipaleet jäävät alaosastaan kiinni.
Pane perunat voideltuun uunivuokaan.
Sivele sulatetulla rasvalla.
Ripottele pinnalle suolaa ja pippuria.
Kypsennä uunissa 200-asteessa vajaa tunti.
Valuttele pinnalle vielä hieman voisulaa. Ripottele pinnalle myös juustoraastetta ja korppujauhoja sekä savupaprikaa.
Laita takaisin uuniin ja jatka kypsennystä niin, että juusto sulaa perunoiden pintaan ja väri on kauniin ruskea.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Lämppärit

Perus "Lenkkilämppärit",
mitä kaapissa on periaatteella..


Lämppärit

Paahtoleipää
Sinappia
Ketsuppia
Lenkkimakkaraa
Tomaattia
Sipulia
Kermajuustoa
Cheddaria
Oreganoa

Voitele leivät Sinapilla ja Ketsupilla.
Laita loput täytteet.
Paista uunissa tai mikrossa.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Paahtokiisseli

"Vääpelinräkää" Marjoilla eli
Boysenmarjoja upotettuna Paahtokiisseliin Vadelma-Nougat kruunulla!


Paahtokiisseli

1,5 dl Sokeria
2 rkl Voita
1,5 dl kiehuvaa Vettä
7,5 dl Maitoa
2 tl Vanilijasokeria
0,75-1 dl Maissitärkkelystä
(Makuasia haluatko vanukasmaisempaa,
laita silloin koko desilitra)
Marjoja tai Hilloa

Paahda sokeri voissa miedolla lämmöllä kokoajan sekoittaen kinuskin väriseksi, älä polta (jos kärvähtää tee uusi), lisää joukkoon kiehuva vesi sekoittaen (kuuluu kuohahtaa) mikäli sokeri menee kiteiseksi, ei hätää lämmittele seosta  sekoitellen kunnes sokerit ovat sulaneet veden joukkoon.
Sekoita kylmän Maidon joukkoon Vaniljasokeri ja Maissitärkkelys, kiehuttele miedolla lämmöllä kokoajan sekoittaen n. 3 minuuttia.
Yhdistä kiisselin joukkoon siivilän läpi sokeriliemi. Jaa kulhoihin. Jäähdytä.

Ohjeesta tulee n. 1 litra. Itse laitoin Boysenmarjoja kymmenkunta jokaiseen pohjalle ja päälle Vadelmia  ja Nougattia vielä ennen tarjoilua.

maanantai 5. tammikuuta 2015

Graavilohi

Loppiaisaamuksi Graavia....


 Graavilohi

n. 1 kg Lohifilettä
4-5 rkl karkeaa Suolaa
0,5-1 tl Sokeria
Valkopippuria
Tilliä

Ripottele fileen pinnalle tasaisesti Suolaa, Sokeria ja rouhittua Valkopippuria sekä Tilliä. Leikkaa filee kahtia ja laita palat yhteen lihapuolet vastakkain. Kääri tiukasti kelmuun/folioon/pergamiinin. Anna graavautua kylmässä yön yli. Poista tillit ja irtoavat mausteet pois fileiltä. Leikkaa ohuiksi viipaleiksi.
Koristele Sormisuolalla, Tillillä ja Sitruunalla.

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Gubbröra

Tällä kertaa hapankorpun päälle nasautamme Vanhojen Ruotsalaisherrojen herkkua Gubbröraa..

Gubbröra

1 pieni Punasipuli
3 keitettyä Kananmunaa, hienonnettuna
8 (1prk)  Anjovisfileetä, hienonnettuna
3 rkl Ruohosipulia hienonnettuna
3 rkl Tilliä hienonnettuna
2 rkl Kapriksia
1-2 rkl Sitruunaa
muutama tippa Tapascoa
2 tl Dijon Sinappia
1 prk (125 g) Smetanaa
Mustapippuria
Suolaa

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna tekeytyä vähintään tunti.
Tarkista maku ja nauti rukiisen leivän esim. Hapankorpun tai vaikka Saaristolaisleivän kera.

perjantai 2. tammikuuta 2015

Hernekeitto

Hernekeitto

n.500g Herneitä
2 1/2 l Vettä
1 Sipuli
n.2 tl Suolaa
500-1000g Possun Palvilihaa,
mielellään luullista Esim. Kinkun jämä tai Palvipotka

Huuhdo herneet ja liota kylmässä vedessä 6-12 tuntia. Lisää loput aineet. Keitä 2-3 tuntia. Kun liha on ylikypsää, revi haarukalla pienemmäksi. Poista mahdolliset luu ja nahka. Tarkista suola sekä nesteen määrä, lisää tarvittaessa vettä.
Tarjoile sinapin ja halutessasi raa´an sipulisilpun kera.
Jälkkäriksi sopii mainiosti Pannari!

Valkosipuliset Cheddar Perunat pannulla


Valkosipuliset Cheddar Perunat pannulla

8-10 Perunaa
Voita
1 Valkosipuli n. 10 kynttä
3-4 dl Kermaa, rasvaa vähintään 28%
Tippa Vettä
Mustapippuria
Suolaa
n. 100 g Cheddaria

Kuori ja siivuta ronskeiksi perunat. Paistele miedolla lämmöllä voissa n.20 minuuttia kunnes ovat kypsiä ja herkullisen ruskeita. Lisää mausteet ja 2/3 hienonnetuista valkosipuleista (saat valkosipulisemman maun lisäämällä loput vasta lopuiksi) sekä kerma. Anna hautua kunnes kerma vahvenee, lisää tarvittaessa tilkka vettä kosteudeksi. Koostumus olisi hyvä olla hieman "kastikemainen". Tarkista maku, kun maku on kohdillaan lisää loput valkosipulit ja hienonnetut cheddarit päälle,lisää kansi. Enään ei tarvitse kiehutella.
Kun juusto on sulaa nauti.
Seuraksi sopii mainiosti vaikka Grillatut Lihavartaat...