lauantai 26. maaliskuuta 2016

Appelsiinipalat

"Makeat appelsiinipalat sopivat hyvin kevääseen ja antavat vaihtelua perinteiselle masaliisalle!"


Appelsiinipalat (tein 30x22 cm vuokaan)

2 munaa
1 dl sokeria
100 g voisulaa
1 tl appelsiinin kuorta raasteena
2 rkl appelsiinin mehua
1,75 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 rkl vaniljasokeria

Kuorrutus
50 g voisulaa
0,5 dl appelsiinin mehua
N.8 dl tomusokeria
1 tl vanilijasokeria
Pari tippaa keltaista elintarvikeväriä

Pinnalle, strösseleitä

Sulata voi ja lisää voin joukkoon appelsiinin kuori raaste ja sen mehua. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään. Vaahdota munat ja sokeri, lisää kuivat aineet ja voi appelsiiniseos. Kaada voideltuun tai leivinpaperitettuun vuokaan ja paista 200 asteessa noin 10-15 minuuttia. Anna jäähtyä.

Tee kuorrutus sulattamalla voi ja lisää joukkoon muut aineet, mikäli tomusokerista jää kokkareita siivilöi seos. Anna seoksen hieman jäähtyä ja lisää tarvittaessa tomusokeria jos tuntuu "vetiseltä". Kaada hieman jäähtynyt kuorrutus pohjan päälle ja levitä. Ripottele pinnalle strösseleitä.
Anna jäähtyä hyvin mieluiten seuraavaan päivään, leikkaa suht pieniä paloja koska torttu on makeaa, tarjoile kahvin kera.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti